Kaappeja siivotessani kävin läpi huivini. Kolme korillista erimallisia ja värisiä kankaanpaloja pursuili takkikaappini hattuhyllyllä. Niitä järjestellessäni mietin useaan kertaan, miksi ihmeessä minulle on kertynyt niitä niin paljon. Todellisuudessa, viimeisen 10 vuoden aikana, olen aktiivisesti käyttänyt niistä vain kourallista. olen hamstrannut jokaiseen asuun sopivia. Lahjaksi saatuja, mitkä tekevät ihostani sairaan värisen, en ole koskaan käyttänyt enkä näe käyttävänikään, mutta sentimentaalisista syistä, en ole kyennyt niitä pois heittämään.
Elämässäni on aina ollut paljon laukkuja, huiveja ja neuletakkeja. Kaapit pursuavat niistä enkä kuitenkaan käytä aktiivisesti kuin muutamaa. Pashmiinoja viikatessani ymmärsin kietoutuvani edellä mainittuihin asusteisiin ehkä enemmänkin henkisistä syistä. Kaunis huivi kiinnittää huomion vähemmän imartelevista ominaisuuksistani, neuletakki peittää häpeäni ja laukku kaikessa käytännöllisyydessään toimii statussymbolinani. Täten julistaudun asuste snobiksi! Tarvitsen varastotilan täyteen eri vaihtoehtoja, mihin turvautua kun mieli on maassa itsetunnon tallomana. Uuden vuoden lupaukseni on siis olla ostamatta yhtään kassia lisää, vaan teen vanhoistani uudenlaisia versioita. Lupaan olla ostamatta yhtään neuletakkia lisää (siis sen jälkeen mikä saapuu postimyynnistä ensi viikolla ;D)ennen kuin ne ovat enää seittimäistä kudosta ja tulen käyttämään ne huivit, mitä en pidä, materiaalina uusiin laukkuihin. Otan mallia sisarestani, joka ompeli vanhasta lakanasta, sekä Oriflame-laukun raadostani ja Mango- laukun jämistä minulle keltaisen kesäkassin. Lupaan myös käyttää lempilaukkujeni lisäksi kaappini nurkissa piilotelleita kasseja vaihtelun vuoksi.
Toimeliasta ja Kierrätyksellistä uuttaa vuotta kaikille lukijoilleni!